keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Teräsnaisella on asiaa

Täällä taas! Tässäpä teille maratonpostaus, olkaa hyvät!

Pahoittelen ihan luvattoman pitkää taukoani blogista. Niinhän siinä sitten kävi että hoitojen loppumisen jälkeen loppui myös energia. Olin psyykannut itseäni niin voimakkaasti läpi sädehoitojakson, että sen päättyessä olivat voimat aivan lopussa. Tästä seurasi melko totaalinen psyykkisen jaksamisen romahdus, jota siivitti vielä helmikuussa saatu keuhkoinfektio. Nämä infektiot ovat kuulemma yleisiä säde- ja kemoterapiaa saaneilla potilailla. Minut tauti passitti takaisin sairaalaan; käytännössä olin kipeänä koko helmikuun ja kärsin 39 asteen kuumeesta. Lisäksi tauti aiheutti infektioanemian joka vei loputkin voimat. Myös kortisonilääkitys, josta olin päässyt eroon paria viikkoa aikaisemmin, aloitettiin uudestaan. Olin jotenkin ajatellut että sitten kun hoidot ovat ohi niin olo kohenee nopeasti ja koko homma on hetkessä paketissa, mutta eihän se sitten ihan niin toiminutkaan. Pettymys oli valtava ja psyykkinen kuorma tuntui aivan hurjan raskaalta kantaa.

Syön edelleen antibiootteja estolääkityksen omaisesti, mutta muuten keuhkoinfektiosta ei ole enää jälkiä. Pitkän aikaa pelkkä portaiden nousu kotona aiheutti niin pahan hengästymisen että portaiden yläpäässä oli pakko istua hetki tasaamassa hengitystä. Tämä esti sitten tietysti pitkän petijakson aikana totaalisesti laskeneen fyysisen kunnon kohottamisen. Onneksi tauti kuitenkin väistyi ja pikku hiljaa oli mahdollista aloittaa myös kuntoilua uudelleen. 

Olen nyt käynyt jo muutaman kuukauden ajan fysioterapiassa neurologisiin potilaisiin erikoistuneessa TT-Fysiossa. Terapian tarkoituksena on lähinnä tasapainon parantaminen ja syvien lihasten aktivointi. On minut laitettu myös muun muassa trampoliinille, mikä pelotti hurjasti aluksi, ajattelin että tuosta tulee varmasti paha olo kun aivot hölskyvät suuntaan jos toiseen.. Reilu viikko sitten fyssarini komensi minut juoksumatolle. Oli mahtavaa huomata tasapainon parantuneen sen verran että juokseminen onnistui (kuten muistatte niin joulukuussa muutama juoksuaskel johti tikkeihin ja hampaan korjaukseen..). Olenkin käynyt nyt aktiivisesti juoksulenkeillä, vaikka helppoa se ei ole ollut. Juoksukuntoa ei ole nimeksikään ja lenkkeily menee lähinnä tyylillä "30m juoksua - 30m kävelyä - 30m juoksua ..." Mutta pikku hiljaa kunto kohenee ja tavoitteeni on juosta vähän pidempi matka joka lenkillä.
Vähän aikaa sitten keksin että pilates tai jooga voisivat olla minulle hyviä liikuntamuotoja. Erityisesti pilates tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta; huonoon tasapainooni vaikuttavat varmasti myös lääkityksen ja pitkän petiajan heikentämät syvät lihakseni, ja tähän pilates voisi olla oiva apu. Lisäksi pilates on sopivan rauhallista liikuntaa, koen vielä helposti pahoinvointia sykkeiden noustessa liian korkeiksi. Tänään olin sitten ensimmäisellä pilatestunnilla Flow Pilateksen ihanan Emmin yksilöohjauksessa. Pilatesharjoitukset toivat paljon kaivattua rentoutta ja liikkuvuutta hartian seudulle ja selkään (leikkauksen yhteydessä pään ja niskan lihaksia revittiin pois alta, ja selkä on ollut viime aikoina aivan totaalisen jumissa). Perjantaina uusi harrastukseni jatkuu ryhmätunnin muodossa.

Huhtikuussa sain hyviä uutisia: magneettikuvani olivat puhtaat, hoito oli tehonnut ja kasvain poissa! Tulosten odottaminen oli yhtä henkistä tuskaa, jännitin ja pelkäsin hurjasti. Ajatus siitä että joutuisin uudestaan hoitoihin, mahdollisesti sädehoitoa rankempaan kemoterapiaan, tuntui kamalalta. Onneksi vihulaisesta ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään! Kortisonista olen myös vihdoin päässyt eroon ja tukkakin on ihan viime aikoina alkanut kasvaa kohisten. Pakkasin jo ahdistavaksi käyneen peruukin laatikkoon ja toivon ettei siihen tarvitse enää ikinä koskea! Kauan hiussuomuilla kyllä kesti aktivoitua. Posket ovat myös alkaneet kaventua ja kortisoniturvotus laskea vartalosta. Toinen kierros kortisonia keuhkoinfektion yhteydessä aiheutti kuitenkin hienot lilat raskausarvet.. Lisäksi ihoni on hoitojen ja lääkkeiden jäljiltä kalpea ja paperinohut - jokainen suoni kuultaa läpi ja aurinkovoiteeni suojakerroin on +50. Tänä kesänä en tule rusketusta saamaan luonnollisin keinoin eikä auringossa juuri uskalla olla, mutta tilasin hienon isolierisen aurinkohatun suojaamaan kesän paahteelta! 

Tukkaa pukkaa!

Tässäpä viimeisimpiä kuulumisiani, viime aikoina olo on sekä fyysisesti että psyykkisesti kohentunut valtavasti, ja vihdoin alkaa tuntua siltä että elämä voittaa! :) 

terkuin,
Ei-aina-niin-teräksinen Teräsnainen