sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Slut på rapporterna, tiedotukset loppuivat tähän

...tapasi mummini sanoa aina lukiessaan minulle iltasatua ollessani pieni. Nyt siis aletaan olla minun kohdallani niin onnellisessa pisteessä että paljoa raportoitavaa ei tännekään enää ole. Huomenna palaan takaisin töihin ja elämä loksahtelee pikku hiljaa takaisin normaaliraiteilleen. Tässä kuussa on neuro-oftamologin vastaanotto (jonkinnäköinen aivo-silmä-spesialisti vissiin, niitä silmien ongelmia siis vielä tutkitaan), ja joulukuun alussa seuraavat kuvaukset. Edelleen on päiviä kun on ihan höhhelö olo, vähän oksettaa ja olo tuntuu omituiselta. Toiset päivät ovat parempia ja tuntuu kuin mitään omituista ei olisi päässä koskaan tapahtunutkaan. Välillä mietin että palaako olo ikinä normaaliksi ja palautuuko unirytmi, mutta eiköhän se tästä vuosien saatossa lutviudu. :) Tavallisia päänsärkyjä kuulostelee edelleen vähän epäileväiseen sävyyn ja leikkaus on tuonut taas riesakseni ihanat migreenit (jotka eivät kuulemma liity mitenkään kasvaimeen mutta en ole niitä saanut enää pariin vuoteen ennen leikkausta ja nyt saattaa tulla parikin viikossa, että liittyy tai ei, uskokoon kukin mitä haluaa..). Minulla kuitenkin toimii grammainen para-tabs mikäli sen ehtii ottaa näköhäiriöiden alkaessa ennen varsinaista kipua, eli sikäli vaiva on vain rasittava, kuten kaikki nämä muutkin pikkupulmani.

Mikäli siis blogini pysyy hiljaisena, niin se olkoon merkki siitä että kaikki on hyvin eikä mitään uutta ja ihmeellistä ole tapahtunut. Keskiviikkona olin Jussin 'hierontapenkissä' Impact Tattoossa. Kun tulin sisään, Jussi ilmoitti että "niin käskettiin sanoa Turun tytöiltä terveisiä, ja siis sun tatskahan on jo tyttöjen toimesta maksettu etukäteen". Jos joku ei tiennyt niin mä RAKASTAN yllätyksiä ja myös ylläreiden järjestämistä, ja tämä jos mikä oli aivan paras ylläri! Kyynelhän siinä tuli silmään. Kyseessä ovat tietysti samat TuKY-leidit jotka olivat vastuussa myös siitä että hoitajat pitivät sairaalassaoloni aikana palaveria siitä saako mun antaa pitää huoneessani niin paljoa tavaraa. Yksi aamulabrojen ottaja kysyi että "onkos sulla syntymäpäivät?" Juu ei, kunhan on ihania ystäviä..

Siispä KIITOS Eve, Anna, Hanski (tatskaajan mielestä oli kauhean hauskaa kun nimilistassa oli peräkkäin Anna ja Hanski :D), Mirka, Ansku, Annika, Minna, Marikki, Linda, Henkka, Amel, Anna, Maija, Outi, Laura, Iiris, Male, Minna, Ella, Lulu ja Reetta! <3

Leidien kortti sairaalaan



Muffe ja pallot Turkuleideiltä

Änkkärin pesä tippatelineessä, kiitos siskot <3
Kiitos Jussi ja Impact Tattoo!


Kiitos kaikille muillekin tukeneille ja lukeneille!
<3: Teräsleidi